Sukukokous 2009

Lipsasten suku Lappeenrannassa 4.-5.7.2009 
Lipsaset kokoontuivat heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Lappeenrantaan viettämään sukukokousta. Kymmenkunta kokousvierasta osallistui lauantaina Viipurin risteilylle, lähes viisikymmentä risteili illalla Saimaalla. Varsinaista kokouspäivää edeltävä lauantai on perinteisesti varattu vapaamuotoiselle ohjelmalle, jolloin suvun jäsenillä on mahdollisuus viettää aikaa seurustellen, tuttuja tapaillen ja uusia tuttavuuksia solmien.

Sunnuntaina perinteeksi tullutta messua vietettiin Lauritsalan kirkossa. Lipsasten kokoontuminen huomioitiin messun kulussa ja sukuseuranpuheenjohtaja Veli-Antti Lipsanen sai luettavakseen Raamatun tekstin.

Varsinaiseen sukukokoukseen kokoonnuttiin Lappeenrannan Kasinolle. Sali oli viihtyisä, lämmintunnelmainen ja sopivankokoinen ympäristö kokouksen viettoon, johon osallistui noin 83 sukuun kuuluvaa. Maukkaan lounaan jälkeen sukuneuvoston varapuheenjohtaja Aku Lipsanen toivotti suvun tervetulleeksi. Hän kertoi lyhyen historiikin Lipsasten saapumisesta Lappeenrantaan. 
Vuonna 1928 muutti Kivennavalla v. 1883 syntynyt Tuomas vaimonsa Marian kanssa Lappeenrantaan. Seuraavat muuttajat olivat v. 1938 Tauno vaimonsa Vienon kanssa ja v. 1946 tuli Leo Ensio, joka oli syntynyt. v. 1913, vaimonsa Lempi Marian kanssa. 
Lipsanen-nimen kantajista Aku Lipsanen oli ottanut selvää väestörekisteristä. Suomessa Lipsasia on 929 henkilöä, 370 miestä ja 559 naista. Lipsosia on 180 henkilöä ja Lipsusia 29 henkilöä. Ulkomailla asuu 26 Lipsanen-nimistä henkilöä. Nimen erilainen kirjoitus asu juontaa juurensa aikaan, jolloin kirkonkirjat kirjoitettiin käsin ja ruotsinkielellä. Jos käsiala ei ollut kovin selkeä, a tuli luettua o:ksi, joka taas ruotsin ääntämyksen mukaan lausuttiin u:ksi.

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan Lipsaset ovat lähtöisin Juvalta. Ensimmäinen maininta heistä oli vuoden 1541 yhdistetyssä maa- ja verokirjassa. Ensimmäiset henkilöt, joiden polveutumista voidaan seurata tähän päivään asti, löytyvät vuoden 1644 henkikirjasta vuonna 1642 muodostetusta Lipsalan kylästä Etelä-Juvalla. 1800-luvun lopulle asti lähes kaikki Lipsaset asuivat Juvalla, josta sitten levisivät lähipitäjiin ja edelleen muualle Suomeen. Lipsasten sukumatrikkelissa on tällä hetkellä 4182 nimeä, jotka siis ovat Lipsasia, puolisoita ja heidän jälkeläisiään. Todellisuudessa lukumäärä on paljon suurempi, koska paljon nimiä ja tietoja on vielä keräämättä.

Varsinaisen sukukokouksen avasi sukuseuran puheenjohtaja Veli-Antti Lipsanen Keravalta ja toimi myös kokouksen puheenjohtajana. Sihteerinä toimi Anja Lipsanen Juvalta. Sukuseuran toimintakausi on kaksi vuotta, jolta ajalta esitettiin toimintakertomus, tilit, tilintarkastajien lausunto ja päätettiin sukuneuvoston tili- ja vastuuvapaudesta. Sukuseuran jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan 10 €/talous/toimintakausi. Lempein sanoin puheenjohtaja kehotti sukua aktiivisuuteen jäsenmaksun maksamisessa, koska seura toimii yksinomaan jäsenmaksujen varassa. Sukuneuvostoon valittiin puheenjohtajaksi edelleen Veli-Antti Lipsanen, varapuheenjohtajaksi Aku Lipsanen Lappeenrannasta, sihteeriksi Lea Asp Helsingistä ja jäseniksi Atte Lipsanen ja Heikki Lipsanen Juvalta, Heikki Lipsanen Hyvinkäältä, Hely Lipsanen Vaajakoskelta, Matti Lipsanen Pieksämäeltä ja Anna-Liisa Toikkanen Tampereelta. Tilintarkastajiksi valittiin Veikko Lipsanen Varkaudesta ja Terho Lipsonen Limingasta sekä varalle Sisko Lipsanen Vantaalta ja Kirsti Piponius Helsingistä.

"Lipsaset harrastavat" -puheenvuoron käytti Petri Lipsanen Lappeenrannasta. Petri esitteli itsensä "Tupla-Lipsaseksi", koska molemmat aikanaan Juvalta Lappeenrantaan muuttaneet vanhemmat ovat Lipsasten sukua. Lapsesta aikuiseksi asti urheilua harrastanut Petri oli lupaava juoksija ja menestyi kilpailuissa. Ammattiin opiskelu ja perheen perustaminen vaativat aikaa, joten oma aktiiviurheilu jäi taka-alalle. Kaupallinen koulutuksen turvin Petristä tuli Lappeenrannan Urheilumiesten (LUM) toiminnanjohtaja. Petrin kertomana saatiin kuulla mielenkiintoinen selvitys, miten laaja-alaisesti urheiluseura toimii ottaen huomioon kaikki ikä-kaudet ja eri urheilulajit. Tuntui hyvältä kuulla, miten lapsia ja nuoria innostetaan monipuoliseen liikuntaan ja sen lisäksi tulemaan toimeen toisten ja itsensä kanssa. Esitelmä herätti innokasta keskustelu ja kiinnostusta Petrin harrastukseen, josta tuli työ.

Mansikkakakku ja päätöskahvi olivat mukava päätös tämänvuotiselle sukutapaamiselle. Kahden vuoden kuluttua Lipsaset kokoontuvat jälleen Juvalla 3.7.2011. Iloisiin tapaamisiin!