Sukukokous 2007

Lipsasten sukukokous Juvalla 7.-8.7.2007 
Sukuseura Lipsanen ry vietti vuoden 2007 kaksipäiväistä sukutapaamista Juvalla. Lauantaina heinäkuun 7. päivänä oli mahdollisuus seurata Rapion Myllyn kesäteatterissa Mannerheimin sänky-näytelmää. Iltaa jatkettiin Tuottajien Tuvalla Taipaleenrannantiellä illanvietolla yhdessäolon ja seurustelun merkeissä.

Sunnuntaina heinäkuun 8. päivänä kokoonnuttiin perinteisen tavan mukaan messuun Juvan kirkossa. Varsinaista sukukokousta vietettiin Rapion Myllyllä alkaen juhlalounaalla. Sukuneuvostoon valittiin seuraavalle kaksivuotiskaudelle puheenjohtajaksi Veli-Antti Lipsanen Keravalta, varapuheenjohtajaksi Aku Lipsanen Lappeenrannasta, sihteeri-taloudenhoitajaksi Anja Lipsanen Juvalta ja jäseniksi Hannu Lipsanen Hämeenlinnasta, Heikki Lipsanen Hyvinkäältä, Heikki Lipsanen Juvalta, Hely Lipsanen Vaajakoskelta ja Anna-Liisa Toikkanen Tampereelta.

Virallisten kokousasioiden lisäksi kuultiin juvalaisen Atte Lipsasen puheenvuoro maatalousyrittäjäperheen moninaisesta työnkuvasta. "Lipsaset harrastavat" -puheenvuorossaan Heikki Lipsanen Juvan Kuosmalasta kertoi ampumisharrastuksestaan ja esitteli kilpailuaseitaan. Noin satapäinen yleisö keskusteli innokkaasti, miten saataisi enemmän nuoria mukaan sukuseuran toimintaan. Sukuneuvosto saikin useita hyviä ehdotuksia eväiksi seuraavalle toimikaudelleen.

Lipsaset ovat kokoontuneet sukukokouksiinsa vuodesta 1969 lähtien ja nyt oli kahdeskymmenesensimmäinen sukutapaaminen. Kokoukset järjestetään joka toinen vuosi, vuorotellen Juvalla ja jollakin muulla paikkakunnalla. Kahden vuoden kuluttua kokous pidetään Lappeenrannassa.